Blogi

Vapaaehtoistyöstä hyvää mieltä

18.10.2016 16:54

Taas kerran mietin vapaaehtoistyön merkitystä. Merkitystä eri osapuolten välillä, niin ohjaajan kuin osallistujienkin. Sain tänään istumatanssiryhmän jälkeen kovasti kiitosta siitä, että omasta sairastamisestani huolimatta jaksan aina vaan tulla heitä ohjaamaan. Tottakai tällainen palaute lämmittää sydäntä ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Ajattelin myös sitä kuinka positiivisia ja iloisia omat ryhmäläiseni aina ovat, ja myös kiitollisia.

Mennessäni ohjaamaan ryhmää, itselläni oli taas pitkään vaivannut lavan lihas krampissa ja tosi kipeä. Kerroinkin alussa että otetaan hiukan rauhallisemmin, etteivät ihmettele miksi olen niin vaisu. Kun tanssimme, huomasin itsekin piristyväni ja kipukin hellitti hiukan. Ryhmäläiset olivat taas niin ihanan ymmärtäväisiä :)

Luennointia urakalla

12.10.2016 21:03

Lääkeyhtiö Roche sekä Suomen Reumaliitto järjestivät Yleisöluennon nivelreumasta Oulussa. He pyysivät minua pitämään kokemuspuheenvuoron omasta elämästäni nivelreuman kanssa. Tilaisuudessa oli yli 100 ihmistä. Aluksi Suomen Reumaliiton edustaja piti puheen reumaliitosta ja sitten reumatologi Johanna Huhtakangas kertoi nivelreuman hoidosta. Minä pidin lyhyehkön asiantuntija puheenvuoron omasta sairastamisesta sekä arjessa selviämisestä. Jälkikäteen ihmiset kävivät kiittelemässä puheenvuorosta. Mukavaa oli.

Seuraavana päivänä oli toisenlainen luento oppilaitoksessa. Oppilaita oli 8, he olivat henkilökohtaisia avustajia ja halusivat kuulla Oulun kaupungin esteettömyydestä. He olivat aiemmin käyneet tutustumassa kaupungilla eri liikkeisiin. Kysyin heiltä mielipiteitä esteettömyydestä ja he olivatkin löytäneet paljon epäkohtia Oulussa. Harjoittelimme myös pyörätuolin käyttöä, ja oppilaat pääsivät myös itse istumaan ja kokeilemaan pyörätuolia. Hyvä palaute lämmitti mieltä tästäkin luennosta.

Puheenjohtajuus

12.10.2016 20:55

Olen toiminut Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry:ssä vuoden verran taloudenhoitajana ja varapuheenjohtajana. Syyskokous pidettiin ja minut valittiin nyt Puheenjohtajaksi sekä taloudenhoitajaksi. Puheenjohtaja edustaa yhdistystä ja johtaa puhetta hallituksen kokouksissa. Puheenjohtajan on tietysti hyvä osata olla välillä jämpti ja johtaa puhe kokouksessa eteenpäin, jos se meinaa mennä väärille urille.

Vuoden vapaaehtoinen äänestys

30.09.2016 19:22

Minua on ehdotettu Vuoden vapaaehtoinen palkinnon saajaksi. Onhan se kunnia-asia ja todella suuri ilo jos minut valitaan. Ehdokkaita on todella paljon, en odota mitään, en tee tätä kunnian tai maineen vuoksi vaan ihan omaksi iloksi ja toivomuksella että saan antaa omasta iloisuudestani palan myös muille. :) Jos haluatte lukijani äänestää minua niin tässä linkki jossa sen voi tehdä. Susanna Niemelä, Oulu  www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/

Kuntosaleja, puheenjohtajuutta ja ystävätoimintaa

15.09.2016 16:39

Kuntosaliryhmät alkoivat, ja hyvin ovat entiset salilla kävijät löytäneet taas kuntoilun. Uusiakin jäseniä saatiin mukaan ja viimeksi tänään puhuttiin kuinka tärkeätä on että kuntosalilla on ohjaaja mukana. Alkuverryttelyt ja loppuvenytykset jää usein tekemättä jos ei joku patista "venytä kylkeä, heiluta pyrstöä, käännä päätä, nosta jalkaa, siitä se kuntoilu alkaa". 

Puheenjohtajana olo on joskus vaativaa mutta antoisaa tekemistä. Kokouksen ohjaaminen ja "lankojen" käsissä pitäminen saattaa olla haastavaa. Usein ihmiset vierastavat hallitustyötä mutta minusta se on antoisaa ja mielekästä, ja kuinkas sitä muuten pääsee yhdistyksen asioista paremmin selville kuin että istuu hallituksessa ja saa itsekin olla päättämässä asioista. 

Avek ystävänä olen käynyt taas joka viikko, kuten ennenkin. Ystäväni kanssa enimmäkseen istuskellaan ja jutellaan. Minun tulo kuulemma katkaisee viikkoa mukavasti, ystäväni ei enää pääse paljon ulkoilemaan jalkojen huonon kunnon vuoksi. Joskus vien kukkia hänelle että hän saa piristystä pidemmäksi aikaa ja aina hän ilahtuu oikein kovasti. Täytimme erään palautelomakkeen ja siinä huomasin kuinka poskellaan kotihoito todella on. Ei ole aikaa kuin 5min käydä jakamassa lääkkeet ja sitten jo riennetään seuraavaan paikkaan. Ystäväni toivoisi että joskus joku heistä joutaisi rasvaamaan hänen jalkansa tai hieromaan hartioita, mutta ei heillä ole aikaa. Se on niin surullista.

Tiedottajaksi ja Kokemusasiantuntija pyyntö

02.09.2016 17:37

Oulun reumayhdistys valitsi minut yhdistyksen tiedottajaksi. Tiedottajan rooli vapaaehtoisena on tärkeä, täytyy olla ajan hermolla, että tietää mitä yhdistyksessä tapahtuu ja tiedottaa asioista mediassa ja somessa jäsenille. Toisaalta siinä oppii tuntemaan yhdistyksen toiminnot aika nopeasti ja pääsee sisälle yhdistykseen hyvin. Jos haluat tutustua Oulun reumayhdistykseen se löytyy tästä linkistä. www.oulunreumayhdistys.com/index.html

Minua pyydettiin pitämään reumalääkärin luennolla oma kokemuspuheenvuoro. Sattumalta luennolla toimii lääkärinä minun oma reumalääkäri. Kerron omasta sairastamisestani sekä arjessa selviytymisestä. 

 

Syyskuusa alkaa vapaaehtoisen arki

01.09.2016 11:53

Syyskuu tuo tullessaan minun elämääni taas sisältöä, menoa ja uusia haasteita. Entiset kuntosali ohjaajan hommat jatkuu ja odotankin jo innolla taas ryhmäläisten tapaamista. Tulee itselläkin aloitettua kuntoilu hiukan niin kuin varkaiten. Istumatanssikin jatkuu syyskuun lopussa. Taloudenhoitajan, varapuheenjojtajan/puheenjohtajan tehtävät jatkuvat nyt ainakin lokakuulle saakka. Asahi ryhmän ajattelin aloittaa ensi tammikuussa. Ja tietysti uusin tehtävä johon minut valittiin ihan vasta on tiedottaja. Tiedottaja tiedottaa asioista mediassa ja somessa. Kokemuspuheenvuoron pääsen pitämään lokakuussa reumalääkärin kanssa. Eläväksi kirjaksi menen marraskuussa. Tules yhteyshenkilöiden tapaaminen on Tampereella myös marraskuussa. 

Paljon on tekemistä vapaaehtoisena kun vain halua riittää. Jos sinä, lukija, olet kiinnostunut tekemään jotain, saamaan sisältöä elämääsi, ole yhteydessä joko minuun, säpo löytyy näiltä sivuilta tai jätä kommenttia. Tai ota yhteys www.varesverkosto.fi/fi/etusivu/ 

Avoimia vapaaehtoistoiminnan tehtäviä löytyy Oulun seudulla täältä www.varesverkosto.fi/fi/avoimet-tehtavat/

Vapaaehtoisen kannattaa välillä myös kouluttautua ilmaisissa koulutuksissa, joita tarjoaa Vares www.varesverkosto.fi/fi/tapahtumat/. Itse olen vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksessa yhtenä kouluttajista. Koulutushan ei velvoita mihinkään, vaan siellä saa valmiudet toimia vapaaehtoisena ja myös paljon tietoa millaisia tehtäviä on tarjolla. Ja ainahan voi tuoda myös oman ehdotuksen tehtävästä esille. 

Itselläni on kirstunvartija koulutus Kemissä. Taloudenhoitajan tehtävissä tarvitsee aina uutta tietoa ja koulutus ei todellakaan ole pahitteeksi.

Vapaaehtoistyön merkitys

09.08.2016 21:46

Brittitutkimus: Vapaaehtoistyön vaikutus mielenterveyteen alkaa näkyä 40-vuotiailla

Keski-iässä ja vanhempana tehty vapaaehtoistyö on tutkimuksen mukaan yhteydessä henkiseen hyvinvointiin.

 

Asahi ohjaajaksi

28.07.2016 17:06

Kouluttauduin Asahi terveysliikunnan ohjaajaksi toukokuussa. Asahi on suomalainen terveysliikuntamuoto jossa mieli, hengitys ja liike tekevät yhteistyötä.

"Asahi on monitasoinen terveysliikuntajärjestelmä, jossa yhdistyvät sekä itämaisen että länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Liikkeissä koko keho avataan systemaattisesti niskasta nilkkoihin. Liikkeet ovat pehmeitä ja ne tehdään hengityksen kannattelemana. Asahi on fysioterapian kaltainen liikuntamuoto, jossa on myös liikunnallisia elementtejä. Liikkeet on suunniteltu tarkoituksella yksinkertaisiksi, jotta jokainen voisi alkaa harjoittaa niitä heti. Asahiin ei ole osallistumiskynnystä."

Syksyllä toivottavasti pystyn aloittamaan edes yhden Asahi ryhmän.

Avek ystävänä pitkästä aikaa

28.07.2016 16:53

Kävin taas todella pitkästä aikaa ystäväni Aunen luona. Olen itse sairastellut koko kevään ja ollut leikkauksessakin joten en ole päässyt Aunen luona käymään. Olen soitellut hänelle melkein joka viikko, ja ilahduttaahan sekin kun saa edes muutaman minuutin puhelimessa puhua jonkun kanssa.

Käyntini todella piristi ystävääni Aunea. Hän piristyi ihan silmissä kun olin siellä kyläilemässä. Soitin lähtiessäni hänelle, hän kuulosti puhelimessa hyvin vaisulta ja masentuneelta ja kun menin ovesta hän oli edelleen hiukan vaisu, mutta sitten hetken juteltuamme ja kuulumisia vaihdettuamme huomasin hänen piristyvän ja saavan energiaa. Laitoin meille jäätelökakkua lautasille ja viemäni ruusut maljakkoon pöydälle, ja jo siinä vaiheessa Aune lauloi jotain vanhaa laulua ja sitten alkoi lausua runoa :). Oli tosi kiva taas nähdä kuinka pieni visiitti voi piristää ikäihmisen päivää. Kuinka tärkeä on että ikäihmisen luona käy joku muukin kuin vain lääkkeenjakajat joilla ei ole aikaa edes viittä minuuttia istahtaa ja jutella. Avek ystävä toiminta on tosi tärkeätä.

<< 1 | 2 | 3 | 4 | 5 >>