Minä             

Olen 51 vuotias nainen Oulusta. Harrastan askartelua, istumatanssia, vesijuoksua sekä vapaaehtoistoimintaa. 
Olin 4 vuotias (kuva) kun minulla alkoi tulla ranteisiin kipuja. Silloin ei ajateltu että kyseessä olisi jotain vakavaa, koska kivut aina menivät ohi. 13 vuotiaana minulla diagnosoitiin agressiivinen nivelreuma, joka vaikeutti elämääni aika lailla. En koskaan voinut olla työelämässä mukana, koska olin aina joko sairaalassa leikkauksessa, tai toipilaana kotona. Peruskoulun sain käytyä, mutta kauppakoulun jouduin jättämään kesken, leikkauksien ja poissaolojen vuoksi.
 
Tein lapsen ollessani 18 vuotias. Poikani on jo 32 v ja minulla on 5 vuotias lapsenlapsi.
 
Jossain vaiheessa elämääni tuli tunne, että en kuulu mihinkään, eikä minulla ole mitään virkaa tässä elämässä. Ystävät olivat työelämässä tiiviisti kiinni ja minä olin työkyvyttömyyseläkkeellä, jouduin eläkkeelle 18 vuotiaana. -90 luvulla oli leikkauksissa taukoa, ja sain ensimmäisen kerran kiinni ajatuksesta vapaaehtoistyö. Silloin pääsin, useiden yhdistysten kiertelyn ja "ei oteta"-torjuntojen jälkeen, Oulun Hyvän mielen talolle vapaaehtoiseksi ensimmäisen kerran. Siellä opetin espanjan kieltä ja kädentaitoa vapaaehtoisena kaksi vuotta. Sitten sairauteni aktivoitui ja alkoi taas leikkauskierre, tuli 4 leikkausta puolessa vuodessa ja niin edelleen. Jouduin tuolloin jättämään vapaaehtoistyön.
Kaiken kaikkiaan minulle on tehty 35 leikkausta tähän mennessä ja lisää on tulossa. Nyt vain pidän taukoja toiminnoissani, en lopeta niitä vaan jatkan aina sairausloman jälkeen :)
 
2000-luvulla aloitettiin biologiset lääkkeet ja kunto parani. Silloin alkoi tuntua siltä että jaksaisin tehdä jotakin, ja halusin saada sisältöä elämääni. Niinpä aloin etsiä vapaaehtoistyötä internetistä. Löysin Oulun seudun setlementin (nykyinen Vuolle) sivut ja sieltä Avek-ystävä toiminnan. Otin heti yhteyttä sinne ja pääsin haastatteluun, siitä lähti minun urani vapaaehtoisena. Sen jälkeen vapaaehtoistyöni on kasvanut jopa 23:n erilaiseen toimintaan 9:sä eri yhdistyksessä. Ja näistä kerron tässä blogissa.

Harrastan myös askartelua. Teen 3D postikortteja, Quilling kortteja, Kirigamia, Origamia, Makrameta ja paljon muuta. Kuvia käsitöistäni: