Vire-Lavista ja avustajakoira

05.05.2019 09:54

Onpas taas vierähtänyt aikaa viime päivityksestä. Sain avustajakoiran tammikuussa ja sen kanssa on ollut touhua ja opettelemista. Olen jättänyt vähäksi aikaa vapaaehtoistöitä vähemmälle ja keskittynyt koiraan, vaikka se onkin koulutettu täytyy käyttäjän itse opettaa omia tehtäviä kun koira tulee kotiin.Tinka mahdollistaa myös vapaaehtoistöitäni, osassa olisi huomattavasti vaikeampaa jos ei olisi aputassua mukana. Usein tiputtelen tavaroita käsistäni koska puristusvoimat ovat heikot ja nyrkistysote ei tule täysin, Tinka nostaa tavarat minulle. Paljon asioita koira osaa tehdä ja tietää esim. kun avaan astianpesukoneen että töitä on tiedossa ja se tulee viereen odottamaan että saa laittaa luukun kiinni. On se tietysti myös ihana kaveri.

 

Vire-Lavis ohjaajaksi kävin maaliskuussa. ja tässä hiukan tietoa siitä: 

Vire-Lavis pohjautuu Lavis-lavatanssijumppaan ja on siitä sovellettu versio henkilöille, joilla on sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi toimintakyvyn rajoituksia. Vire-Lavis-tunnit toteutetaan pääosin istuen ja/tai tuolia apuna käyttäen. Vire-Laviksen peruskurssin tanssilajit ovat: humppa, valssi, jenkka, tango, polkka, salsa ja rock. 

Tanssi on aina ollut seniori-ikäisille luonnollinen tapa liikkua ja ikivihreät kappaleet virittävät nuoruusmuistoihin. Tunneilla näkyy vahvasti liikkumisen riemu, rentous ja hauskanpito. Tunti sopii kaikille asiakkaille yhtälailla ikään tai kuntotasoon katsomatta. Ryhmässä jokainen voi toteuttaa liikkeitä sopivan vaativuustason mukaan. Vire-Lavis virittää energiatasot korkealle vielä pitkäksi aikaa tunnin jälkeenkin. Tunnilla vapautuva endorfiini toimii myös kehon luonnollisena kipulääkkeenä. Ennen kaikkea Vire-Lavis motivoi liikkumaan ilman suorituspaineita ja naama irvessä puristamista. Suosittelen kaikkia lämpimästi kokeilemaan. Tanssin iloa!


– Miia Kola, 29-vuotias fysioterapeutti Kouvolasta