Kevytyrittäjäksi

08.03.2021 09:04

Pitkästä aikaa Moi!

Koronan jyllätessä jo toista vuotta elämässämme rajoittaen kaikkea toimintaa, on pakko keksiä jotakin mielekästä tekemistä kotoa käsin. Aloin siis kevytyrittäjäksi. Teen Makramee töitä ja onnittelu yms. kortteja eri tekniikoilla myytäväksi. Olen myös alkanut pitää verkkokoulutuksia. Alla liitteenä CV jonka laadin itsestäni. Edelleen toimin silti myös vapaaehtoisena useassa eri tehtävässä, esim. Oulun Reumayhdistyksessä varapuheenjohtajana, jäsenasioidenhoitajana, tiedottajana, ja vapaaehtoisten ohjaajana. Työsarkaa riittää ja näinä haasteellisina aikoina sitä täytyy aika paljon tehdä improvisoiden. Reumaliitolla on avattu Reumaklubi, netissä toimiva alusta jossa on huoneita jonne on vapaa pääsy juttelemaan ja saamaan/antamaan vertaistukea. Olen perustanut sinne Juttutupa huoneen Oulun Reumayhdistyksen jäsenille jota pidän aina sunnuntaisin koko kevään ajan. Kokoukset on siirretty verkkoon, ja varapuheenjohtajana sekä yhdistyksen it- osaajana minä kutsun yhdistyksen kokoukset koolle. Toivon että koronarokote auttaa ja pääsemme taas normaaliin elämään mukaan. Ihmiset kaipaavat live kohtaamisia kuten myös minäkin. Eletään siis toivossa ja odotetaan parempaa.

CV kouluttaja.pdf (1052172)