Digiä ja etäkokouksia

01.04.2021 11:55

Onhan tämä haastavaa aikaa monelle iäkkäämmille ihmisille. Hyvin monet asiat ovat siirtyneet nettiin koska fyysisesti ei saa tavata. Pankkiasiat on hoidettava etäyhteydellä kun pankit ovat kiinni. Äidin kanssa jouduttiin tekemään äidin talokauppa netissä täysin, toki se onnistui kun minä sen tein, mutta äidille se oli haastavaa ja turhauttavaa kun ei saanut asiakirjoja käsiinsä vaan kaikki oli netissä. 

Useat yhdistyksen iäkkäät jäsenet ovat soitelleet ja kyselleet joko toiminta jatkuisi ja pääseekö jo mukaan fyysiseti. Harmittaa aina vain sanoa että "katsotaan syksyllä, toivotaan että korona on jo ohi tai ainakin tilanne olosi parempi". 

Etäkokoukset ovat myös koetelleet iäkkäämpien hallituksen jäsenten hermoja. Heille kun tietoteknikka ei ole niin itsestään selvää kuin meille nuoremmille, he jotenkin hermostuvat kun jokin asia ei mene juuri kuin sen pitäisi mennä. Kevätkokous täytyy pitää hybridi kokouksena, ja tietäähän sen ettei osallistujia paljon tule kun ei sitä nettiä ole tai ei osaa käyttää eikä viitsi omaisiakaan siihen asiaan pyytää. Kevätkokous kuitenkin on pidettävä sääntöjen määräämässä ajassa vuonna 2021. Kovasti suunnittelemme jo syksylle monenlaista toimintaa. Ruskaretkeä Iso-Syötteelle, jäseniltoja ja makrameekursseja on jo kyselty. 

Toivottavasti tämä kurja aika menee pian ohi ja pääsemme halailemaan ja kättelemään ihan fyysisesti eikä vain virtuaalisesti.

 

Oikein ihanaa pääsiäistä.